Kun haluat kokea perinteistä Japania, suuntaa Wakayamaan. Luonnonkauniilla alueella saa nauttia vehreistä vuoristomaisemista ja hienoista patikkareiteistä, mutta myös tyypillisistä japanilaisista ryokan-majataloista, kuumista lähteistä ja vanhoista temppeleistä.
Vajaan 4000 asukkaan rauhaisa Koyasanin kylä on mystinen paikka. Se lymyää ylätasangolla metsäisten vuorten sylissä, satakunta kilometriä Osakasta etelään. Ennen vanhaan kylään saivat mennä vain munkit, mutta sata vuotta sitten portit avattiin myös muille vieraille.
Kylän erikoisuutena ovat munkkien asuttamat tunnelmalliset temppelit, joista vanhimmat ovat 800-luvulta, jolloin kylä perustettiin. Temppeleitä on yli sata – ja noin puolet on auki matkailijoille; niissä voi yöpyä kuin vaatimattomissa hotelleissa ja kurkistaa samalla buddhalaismunkkien perinteiseen elämäntyyliin.
Koristeellisia pagodoja ja temppeleitä voi katsella ja kierrellä muutoinkin – erityisen kauniilta ja maagisilta ne näyttävät illalla, kun temppelien katoista riippuvat kymmenet lyhdyt valaisevat pimeyttä – eikä ketään tunnu olevan missään.
Koyasan tuntuu paljon syrjäisemmältä kuin mitä se onkaan. Ennen kylään pääsi vain kävellen, mutta nykyään paikalliset tulevat autolla ja ulkomaalaiset useimmiten junalla. Matka Osakasta kestää puolisentoista tuntia. Junan päätepysäkki on Gokurakubashi, josta noustaan jyrkkä vuorenrinne mäkiraitiovaunulla Koyasanin asemalle.
Lue lisää Koyasanin temppelimajoituksesta eli shukubosta täältä.
Koyasanin temppeleitäkin mystisempi paikka on valtava Okunoin-hautausmaa. Se on kylän tärkein nähtävyys, ja yllättävän kiehtova ja vaikuttava.
Sammalen ja jäkälän kuvioimat hautakivet piilottelevat metsän siimeksessä, jättimäisten seetripuiden alla. Metsäkäytävät risteilevät joka suuntaan. Ne johtavat muinaisten hallitsijoiden, aristokraattien ja kuuluisien japanilaisten mausoleumeihin sekä vaatimattomien leposijojen ohitse. Hautoja on yli kaksisataatuhatta, niitä on vuosisatojen ajalta.
Polut johtavat yhä syvemmälle metsään ja lopulta puron yli, kylän tärkeimmälle temppelille. Sen katossa hehkuvat sadat lyhdyt. Alttarille viedään kukkia, suitsukkeita ja kynttilöitä. Sieltä voi tähyillä arvoituksellista, koristeellista rakennusta, jonka sisällä lepää Koyasanin perustaja Kōbō Daishi -munkki, joka toi shingon-buddhismin Japaniin 1200 vuotta sitten. Uskotaan, että mies elää yhä, meditoiden. Hänelle viedään ruokaakin kahdesti päivässä.
Seudun kiehtovimpia yöpaikkoja ovat perinteiset japanilaiset majatalot, ryokanit. Ne toimivat mainiona johdantona maan vanhaan ruoka- ja muuhun kulttuuriin sekä tapoihin.
Niiden palvelu on kohteliaan huomioivaa, mutta hillityn asiallista ja huoneet ovat äärimmäisen pelkistettyjä, kalusteita ei juuri ole. Vuoteina ovat tatamimatoille sijatut patjat. Ne käydään petaamassa, kun ollaan illallisella, ja käydään korjaamassa kaappiin aamiaisen aikaan.
Ateriat kuuluvat huonehintaan. Iltojen kohokohtia ovat näyttävät kaiseki-ateriat. Ruokalajeja saattaa kertyä parikinkymmentä, mutta ruoka on kevyttä ja terveellistä. Annossommitelmat ovat taideteoksia. Pienistä kipoista voi löytyä kalaa raakana ja kypsänä, keitettyjä vihanneksia ja tofua, tuikeita pikkelssejä ja riisiä. Juomaksi on aina teetä – vihreää tai laihaa mustaa teetä, joka on tavallisin arkijuoma.
Aamiainen on vastaavanlainen, mutta kippoja on vähemmän: misokeittoa ja kuivattua levää, kananmunaa ja grillattua lohta, riisiä ja teetä.
Monet ryokanit sijaitsevat pikkuruisissa uneliaissa joenvarsikylissä, jotka voi kävellä päästä päähän muutamassa minuutissa. Joen kohina tulee avonaisista ikkunoista huoneeseen ja uniin asti.
Monille matkailijoille Koyasanista alkava vuoristoseutu merkitsee ennen kaikkea kaunista luontoa ja vaellusreittejä. Useamman päivämatkan mittaisia patikkapolkuja risteilee alueella monia. Kumano Kodoksi kutsuttua reittiverkostoa kuljettiin jo yli tuhat vuotta sitten.
Alun perin polut tehtiin pyhiinvaellusreiteiksi, mutta nykyään niillä astellaan myös kuntoilumielessä. Alueella voi liikkua autollakin, ja kävellä reiteistä vain valikoituja pätkiä – näin voi välttää jyrkkien rinteiden kipuamiset ja muut hankalat osiot.
Seutu on vehmasta ja valtavan kaunista, metsäistä ja jokien pirstomaa. On vesiputouksia ja lähteitä sekä parhaimmillaan kahteen kilometriin kurottuvia vehreitä vuoria. Monin paikoin maisema näyttää ikivanhalta.
Paikoin on pieniä riisipeltoja ja teeviljelmiä.
– Niistä saadut sadot ovat mitättömiä, mutta ne tuovat kauniin säväyksen maisemaan, opas selvittää.
Suurimman vaikutuksen tekee silti ilmapiiri; joka paikassa tuntuva omintakeinen henkisyys. Monet japanilaiset uskovat luonnonkauniin seudun olevan buddhalais- ja šintojumaluuksien sekä henkien asuinpaikkaa.
Polkujen varsilla on yhtä mittaa alttareita ja pieniä oji-pyhättöjä, joihin kulkijat pysähtyvät lepäämään tai rukoilemaan ja antamaan pieniä uhrilahjoja. Paikoin on myös kivestä tehtyjä patsaita, joille on puettu vaatteet. Patsaiden on tarkoitus suojata paholaisilta ja muilta vuorten vaaroilta.
Yhden patsaan luona opas sujauttaa kiven alle setelin.
– Tämä patsas parantaa selän, hän kertoo.
– Tuolla on patsas, joka vie hammassäryn tiehensä.
Hän vie makoilemaan metsään tehdyille ”sängyille”, puunrunkojen päälle ja kehottaa koskettelemaan sammalia – ne puhdistavat mieltä, siksi me myös istutamme niitä joka paikkaan, hän sanoo.
Seudulla on vaikka miten paljon kuumia lähteitä, onseneita. Jokainen lähde on omanlaisensa. Jokin on tunnettu erityisen kuumasta vedestä, toisen sanotaan kaunistavan ihoa.
Niistä voi nauttia ryokanien kylpytiloissa, tai ihan muuten vaan. Nämä kolme lähdettä ovat erityisen mieleenpainuvia:
1) Yunominen kylän keskellä, puron vierellä, höyryää miedosti rikille tuoksuva kaivo. Vesi kuplii siinä 90-asteisena. Kuoppaan voi laskea lähipuodista ostetut, pussiin sujautetut kananmunat tai vihannekset kypsymään.
Samaa lähdevettä myydään pulloissa. Kymmenen litran kanisteri maksaa sata jeniä, alle euron.
– Siinä on paljon mineraaleja, se on terveellistä, myyjä vakuuttaa. Vettä voi juoda sellaisenaan, tehdä siitä teetä tai käyttää kasvojen pesuun.
2) Kawayu-onsen löytyy kirkasvetisestä, sinivihreänä virtaavasta joesta, joka paikoin höyryää ja kuplii – juuri niistä kohdista kuuma vesi tulee pintaan. Sellaisiin kohtiin kannattaa rautalapiokin iskeä (niitä voi lainata viereisestä ryokanista) ja ryhtyä kaivamaan itselleen omaa pulikointikuoppaa.
Puuha on raskasta, hidasta ja hankalaa, sillä joenpohja on täynnä isoja kivenmurikoita. Mutta lopulta saa istahtaa nauttimaan. Jokivesi on vilpoisaa, mutta lähdeveteen sekoittuneena se on juuri sopivaa.
3) Mukavin onsen-kokemus on käynti pienessä Tsubo-yu -puumajassa, joka on tehty puron partaalle. Sisälle mahtuu minikokoinen luonnonkiviallas, ja altaaseen sopii juuri ja juuri kaksi kylpijää. Ikkunattoman, heikosti valaistun mökin saa varata pientä maksua vastaan puoleksi tunniksi kerrallaan.
Vesi on pistelevän kuumaa, mutta seinälautojen välistä ujuttautuu viilentävä tuulenvire. Puro lirisee, muuten on hiljaista.
Tämä onsen on harvinainen, se löydettiin jo 1800 vuotta sitten ja on Japanin vanhimpia kuumia lähteitä. Se on myös maailman ainoa kuuma lähde, joka on nostettu Unescon maailmanperintöluetteloon.
Kerrotaan, että sen väri vaihtuu seitsemän kertaa päivässä. Jotkut uskovat veden tepsivän moneen vaivaan, jopa joihinkin parantumattomiin sairauksiin.
Seudun tärkeimpiä nähtävyyksiä ja pyhiinvaelluspaikkoja ovat kolme päätemppeliä – Hongu Taisha, Nachi Taisha ja Hayatama Taisha – joissa vaeltajat kohtaavat toisensa.
Niiden pihamailla savuavat suitsukkeilla täytetyt rautapadat. Alttarikellojen kumina kiirii yli tienoon, kun tulijat käyvät nykimässä kelloihin sidottuja köysiä. Ensin on tapana pitää meteliä, vasta sitten sopii esittää pyynnöt ja kiitokset.
Osa puurakennuksista on maalattu hehkuvan oranssinpunaisiksi, mutta muuten koristelu on hillittyä, joten ne sulautuvat kauniisti ympäristöönsä, vuorten rinteille ja jokien lähettyville. Ympärillä on tuhat vuotta vanhoja puujättiläisiä ja suuria kivilohkareita, joita seudulla on palvottu iät ja ajat.
Palvonnan kohde on myös Nachi Taisha -temppelin lähellä ryöppyävä, 130-metrinen Nachi-vesiputous, Japanin korkein. Vesi syöksyy pystysuoraan alas kallionseinämää tiheän metsän keskeltä sitä vuolaammin ja näyttävämmin, mitä runsaammin on satanut.
Wakayama on yksi Japanin 47 prefektuurista eli hallintoalueesta. Se sijaitsee Kansain alueella, Osakan eteläpuolella.
Kumano Kodoksi kutsuttu pyhiinvaellusreittien verkosto ulottuu kolmen prefektuurin alueelle, mutta tärkeimmät nähtävyydet ja uskonnolliset paikat sijaitsevat Wakayamassa. Kävelyreitit ja vanhimmat pyhätöt ovat yli tuhannen vuoden takaa. Ne ovat Unescon maailmanperintäkohteita yhdessä Koyasanin kanssa. Yksi pyhiinvaellusreiteistä alkaa Koyasanista, mutta helpompi ja suositumpi Nakahechi-reitti lähtee etelämpää Kii-Tanabeesta. Alueella voi liikkua bussilla tai vuokra-autolla (Japaniin tarvitaan kansainvälinen ajokortti) joko omin päin tai (englantia puhuvan) oppaan kanssa. Seudulle tehdään myös paikallisten matkatoimistojen järjestämiä englanninkielisiä retkiä.
Japaniin voi matkustaa vuoden ympäri, mutta sään puolesta parhaita aikoja ovat kevät (maalis–toukokuu) ja syksy (syys–marraskuu). Vuoristossa sataa talvella lunta, kesällä on kuumaa ja usein aika sateista.
Mainio tietopaketti matkailijalle: www.tb-kumano.jp/en
Tämän sivuston kautta voi varata esimerkiksi majoituksen, retkiä tai englanninkielisen oppaan: www.kumano-travel.com
Pysy mukana kyydissä!
Seuraa Explorasia Facebookissa - helpoin tapa päästä lomafiilikseen.