Yleisesti ottaen en kärsi lentopelosta, mutta koskaan elämässäni en ole pelännyt niin paljon kuin lentokoneessa – pienessä potkurikoneessa Nepalissa, Everestin yllä, matkalla Kathmandusta Luklaan, yhdelle maailman vaarallisimmista lentokentistä. Se oli kauhuleffaa alusta loppuun.
Se leffa meni näin:
Tuijotan pientä, muinaismuiston näköistä potkurikonepahasta epäuskoisena. Tikapuut nojaavat sen siipeä vasten ja mies hakkaa kuminuijalla moottoria. Klonk, klonk, klonk. Kone on lähtövalmis.
Iskee lamaannuttava kauhu. Hartaasti odotetun vaellusmatka on aluillaan, en voi paeta.
Minun on sekä kylmä että hiki. Mahassa kouraisee, kovaa.
Sulloudumme istuimiin, jotka on suunniteltu kääpiöille. Lentoemäntä tarjoaa karkkeja ja pumpulia. Pumpulia? Kurkustani pääsee kummallinen korahdus. Moottorien käynnistyessä ymmärrän tunkea tupot korviin. Kipukynnystä lähentelevä jyminä vaimenee kahdella desibelillä.
Kyyti tutisee, vaappuu ja pomppii vielä ilmassakin. Silmälasit tärisevät nenälläni. Etsin oksennuspussia. Ruokin uutta lentofobiaani kuuntelemalla kuinka koneen hitsaussaumat valittavat. Tuulenpuuskat tuntuvat trombeilta.
Muut matkustajat huokailevat muusta syystä ja kaivavat kameroita repuistaan. Alapuolella ja ympärillä kohoilevat maailman huikeimmat vuoristomaisemat, Mount Everestit ja kumppanit, miltei kosketusetäisyydellä. Minä en uskalla niitä vilkaistakaan. Miten näkymistä voisi nauttia, kun jokaisen pilvenhattaran takana voi vaania jokin salakavala huippu. Se olisi yksi rysäys vain.
Kun aivan varoittamatta ilmoille kajahtaa terävä ping pong, pongahdan istuimeltani puoli metriä ilmaan ja humautan kumppaniani leukaan. Miten turvavöiden merkkivaloääni voi olla noin kova, sähisen järkyttyneenä.
Koetan rauhoitella sykettäni keskittymällä edempänä oleviin ruotsalaisiin eläkeläismiehiin. Heillä on eväskori jaloissaan. Sieltä kurkistaa kukallinen termospullo ja paketti kananmunia. Ehei, hyvät herrat, turha vaiva. Tunnelmasta on herttaisuus kaukana.
Samassa moottoreiden jurnutus lakkaa. Tulee hirvittävän hiljaista. Kone kääntyy syöksyyn.
Jähmetyn yhden hengenvedon ajaksi, sitten karkaa liraus. Saman tien tarraan edessä olevan istuimen selkänojasta sellaisella paniikilla, että se työntyy eteenpäin kaksin kerroin. Runtsis. Tuolissa istuva lentoemäntä rusentuu sen mukana. Missä ovat pelastusliivit, päätän huutaa.
Muutaman sekunnin päästä olemme edelleen hengissä. Myös moottorit ovat elossa, syöksykiito kuuluu asiaan. Koneen on vain sukellettava vuorten keskellä olevaan aukkoon ja laskeuduttava 4000 metristä 2800 metriin, silmänräpäyksessä. Olen turta, hermot riekaleina.
Kiitorata näkyy jo; muutaman sadan metrin pituinen ylämäki. Yksi vilkaisu riittää tylyjen faktojen toteamiseen. Jos laskeudumme liian aikaisin, katoamme syvään rotkoon. Jos vauhti ei pysähdy ajoissa, kiidämme päin pystysuoraa vuorenseinämää. Virheille ei ole montaa senttiä tilaa. Kapteenin on oltava jokin ylempi olento, jotta kone osuu maaliin – muutoinkin kuin sattumalta.
Olen suuresti kiitollinen, ettei vaihtoehtojen spekuloimiseen jää montaa sekuntia aikaa. Laskeutuminen on kunnon täräys. Siinä menivät ruotsalaisten munat.
Kaksi viikkoa myöhemmin, paluumatkan portailla, Tuijotan propellikonetta pelosta jähmeänä. Se on varakone, sillä toisessa on ”pieniä ongelmia”.
Fobiani vallan villiintyy kuullessaan, miksi meillä on kiire. Lentoja on peruttu huonon sään vuoksi ja matkaan on päästävä ennen kuin pilvet peittävät näkyvyyden. Turvatarkastus hoidetaan käsikopelolla juostessamme koneeseen.
Härveli kurvaa kiitoradan päähän ja ampaisee alamäkeen. Näen jo kohdan, missä rata päättyy puoli kilometriä syvään kuiluun. Järkevintä olisi pyörtyä.
Tarraan käsinojiin, suljen silmät, avaan suun. Tunnen, kuinka olemme tyhjän päällä. Ulvaisu. Minäkö se olin, vai potkurit? Sama se, sillä nyt me nousemme ilmaan.
Ps. Vaikka en reissuilla hakeudukaan pelottaviin tilanteisiin tarkoituksella, aina niitä ei voi välttää. Mieleen on jäänyt, tämän lentokokemuksen lisäksi erityisesti 4 kertaa, jolloin olen todella pelännyt – voit lukea niistä täältä.
Pss. Lentokoneessa voi olla myös ihanaa – täältä voit lukea, miksi rakastan pitkiä (yö)lentoja.
LUE EDELLINEN BLOGIPOSTAUS TÄSTÄ (MIKSI SUOMI ON HANKALA MATKAILUMAA)
Tämän blogin kuvat ovat unsplash.com :ista.