Puolentoista viikon road trip Australian länsirannikolla, Exmouthista Perthiin, avasi silmäni sille, että Australia on muutakin kuin söpöjä koaloja ja surffaajapoikia.
Se on myös…
1. Kärpäsiä
En ole ennen tajunnut, että kärpänen on maailman ärsyttävin eläin. Nimittäin australialainen syrjäseudun naaraskärpänen, bush fly. Se ei himoitse ruokaasi, vaan sinua – sylkeä, verta, limaa ja kyyneleitä (saa niistä proteiinia), mikä tarkoittaa sitä, että se hyökkää vasten pläsiä – hakeutuu äkäisesti suuhun, nenään, korviin, silmiin. Se tekee hulluksi!! Erityisen hulluksi se tekee siitä syystä, että se ei liiku yksin eikä kaksin. Tietyillä paikoilla niitä on niin järjettömästi, että järki on lähteä. Pörisijät voivat pöllähtää tuulten mukana kaupunkeihin, milloin minnekin ja aika yllättäen – eivätkä ne jätä upeita maisemapaikkoja eikä biitsejäkään väliin. Me kuulimme puhuttavan vasta alkaneesta kärpässesongista, joka kestää ehkä pari kuukautta (!), toisten mielestä puoli vuotta (!!). Mutta hei, ei hätä ole niin suuri, jos älyää varustautua ennalta: hattuun pujotettu verkko on tärkein asuste, mitä Australian syrjäseuduille voi mukaan pakata.
2. Loputtomia välimatkoja
Australialaisen mielestä 300 km automatka ei ole matka eikä mikään – sen verran voi aina huristella mukavamman majapaikan tai ruokapaikan löytääkseen. Mutta minä huomauttaisin, että on se kuulkaa aikamoinen matka. Ja sellaisia välimatkoja on syrjäseudulla paljon. Siellä on kaikkea harvakseltaan, välillä erittäin harvakseltaan. Ei parane ohittaa ainuttakaan bensa-asemaa, ja aina on oltava juomavesi- ja voileipäkeksivarastot kunnossa.
3. Olemattomia kenguruita
Loikkivina niitä ei luonnossa niin vain näekään. Niistä varoittavia liikennemerkkejä riittää, ja kuolleita yksilöitä lojuu teiden varsilla, mutta missä ovat kaikki pomppivat kengurut? Me näimme puolentoista viikon ja 2300 km aikana vain kolme loikkijaa, aika vilaukselta.
4. Kalliita hintoja
Olen ehkä tottunut asustelemaan ja matkustelemaan pääsääntöisesti kohtuullisen huokeissa maissa, mutta Australiaan ja varsinkaan sen aktiviteetteihin ei totisesti ole kovin usein varaa: 2,5 tunnin veneretki merileijonien luokse 350 euroa perheeltä ja kokopäiväretki valashaiden kanssa uiskentelemaan 800 euroa perheeltä. Eikö tuo nyt ole aika hirvittävän kallista?
5. Uskomatonta tyhjyyttä
En ole koskaan osannut kuvitellakaan, että maailmassa on niin paljon pusikkoa – ja siis todellakin pelkkää pusikkoa pusikon perään, satojen kilometrien ja useiden ajopäivien mitalla. Ei taloja, ei maatiloja. Vain tyhjää pusikkoa. Aika vaikuttavaa. Tietkin olivat vaikuttavia – autioita ja luotisuoria, sillä ei ole mitään syytä, miksi teiden pitäisi siellä mutkitella. Näkee todella kauas, onko joku tulossa vastaan – useimmiten ei.
Ja entäpä ne rannat, joissa saa olla aivan yksin. Jotka ovat mielettömän hienoja, ehkä ihan kauneimpia, mitä olen nähnyt missään. Yksi oli muodostunut pelkistä pikkuruisista, vitivalkoisista simpukoista, joita riittää dyynimäisiksi muodostelmiksi asti. Jos niistä ja etenkin niiden tyhjyydestä kerrotaan turistiesitteissä, en ottanut sitä todesta. Vähän epätodellisia ne kieltämättä olivatkin.
Ps. Mikä oli ihan parasta Australiassa? Lue tästä. Suunnitteletko Australian road trippiä? Se ei luultavast ole ihan sellainen kuin kuvittelit - lue tästä, miksi.